3-11-2003 kirjoittanut salla

Ensi vuonna TuSsissa

Olo on ollut kuin pienellä rikollisella viimeisten viikkojen ajan: olemme molemmat viihtyneet IFK:ssa sen verran hyvin, että jo seuranvaihdon pohtiminen on tuntunut kummalliselta.

Joka tapauksessa päätimme lauantaina juosta TuSsin väreissä ensi kaudella. Ja nyt kun päätöksen on saanut tehtyä niin tuntuu hyvältä.
Minulle seuravalinta ei juuri tuottanut tuskaa - harjoituskaverit ja seuran toiminta vetivät taas oranssivalkoisten joukkoon. Kimille tämä päätös oli tietenkin isompi juttu. Ja valinnanvaraa ei jätetty, lue vaikka suunnistusnetistä:

nim. Voi Voi Jo voi mies olla tossun alla?? "http://www.abo.fi/~kfagerud/nytt/20.htm teksti: "Pitkin hampain Sallan päätöstä kunnioittaen menen TuS:iin.""

Siis Salla Päätti. 3.11. klo 19:55

Niinpä. Ei mullakaan hyvin menis jos viehätysvaltani ei (enää) olisi riittänyt yhden miehen seuranvaihtoon.. ;-)
No, tosiasiassa luulen TuSsin olevan loistovalinta Turussa oleilevalle, huipulle tähtäävälle urheilijalle, joka kaipaa viikottaista seuratoimintaa tuekseen (minä JA KIM). Eli vaikka kuinka surullinen olenkin jättäessäni IFK:n sinivalkoisen raitapaidan, niin samalla olen erittäin iloinen vaihtaessani värit oranssi-valkoiseen, raitojen kääntyessä vaakasuuntaan.



Turun Suunnistajat
Alternativet.nu